Marjatan tarina

Olen 46 v nainen. SLE-diagnoosi pyyhälsi viime elokuussa elämääni kuin ukkosmyrsky. Olin täysin terve, liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja arvostava perheen äiti. Väsymys, turvotukset silmäluomissa ja nilkoissa saivat minut miettimään, että jotain on pielessä. Menin työterveyshoitajalle, joka korkeiden verenpaineiden ja turvotusten vuoksi laittoi minut päivystykseen ja sitä kautta sairaalaan suorinta tietä. Edellisenä päivänä olin vielä ollut normaalisti iltavuorossa töissä ja nyt olin tosi sairas, vaikka en itse tuntenut niin. Sairaalassa turvotukset lisääntyivät, n 11 kg viikossa, kuume nousi ja proteiinia virtsassa oli lähes lähes 10 g. Sain kortisonia iv. 1 g kolmena päivänä ja Sendoxan-tiputuksissa kävin kerran kuussa puolen vuoden ajan. Munuaisten koepalan perusteella diagnoosini oli Lupus nefriitti (luokka 4). Keuhkoemboliaankin sairastuin samassa rytäkässä lokakuussa. Rintakivut ja hengenahdistus ovat onneksi nyt takanapäin. Nyt syön suunnitelman mukaan hyljinnänestolääkkeitä 2 vuotta ainakin + muut lääkkeet.

Pikkuhiljaa olo on kohentunut. Väsymys ja heikkous vaivaa, mutta se on enää vähäistä aikaisempaan verrattuna. Sairauslomalla olen edelleen, mutta jospa kesällä jo pääsisin aloittelemaan töitä osasairauspäivärahalla. Paljon on elämä muuttunut viimeisen 9 kk:n aikana, aluksi kaikki pysähtyi kuin seinään. Ystävät ja perhe ovat tukeneet ja auttaneet eteenpäin. Olen oppinut arvostamaan ja nauttimaan hyvistä päivistä ja hetkistä, toki välillä itken ja haikailen menetettyä terveyttä. Kiitollinen olen Jumalalle jokaisesta päivästä ja uusista silmistä katsoa meitä ihmisiä, jotka elämme erilaisten sairauksien kanssa!

Jaksetaan yhdessä eteenpäin!

(paluu edelliselle sivulle)